Selkäraivot

Selkäraivot,
pitkät, litistyneet, pullistuneet,
miljoonien paksujen polvien huudossa,
sukupolvien kumisevassa kauhussa.

Kaislikot tanssivat lapsuuksien
rajamailla,
oli elämää,
vehreyttä,
verta.

Selkäraivossa ulisevat ukot ja akat,
hunajaisten lasten piirit,
pihkaisten puiden palavat uunit,
tuhkan maskeeraamat kasvot.

Maalaukset,
täynnä ihmetystä
ja
puun ihmettä.

Maailma syö selkäraivonsa,
silti ne ulisevat,
unohdettujen lehtien sivuilta,
hohtavista omenankukista,

parsituista, viskatuista sukista,
jokaisesta
liikkeestämme,
kosketuksestam-
me.

Minä,

muistan hämärän sillan,
loiskivan laiturin,
ihmisten illan,
sanat, suista
laulavat.

Jouni Sirkiä
20.3.2018