Runoni

Runoni ei ole suuri rakennus,
jonka entispäiväin
työmies piippu hampaissaan
arkkitehdin kulmakarvojen kaarten
mukaan
kivi kiveltä
kilkuttaen päivillään pinosi.

Runoni ei ole herrasväen
kattokruunu sen talon
salissa,
ei edes palvelijattaren
valkoisenharmaa,
kulunut esiliina.

Runoni ei ole
jylhä koski,
joka tukkeja suuruutta uhkuen uitti
työntäyteisten tehtaiden hampaiden taskuun.

Runoni, se on
pikkuinen puro,
se joka huvittaa
kirkasta lasta,

sammakonkutu,
satujen utu,

sanojen outous,
synkkyyden aitaus,
koivujen vartalot,
kaartuvat niin.

Jouni Sirkiä
Maaliskuu 2018