Tatuoin

Tatuoin
mieleni rintaan
Orfeuksen polveilevan kielirummutuksen,
sateiden tasaisen epätasaisen kuminan,
huultesi näkymättömän värinän
kun
kasvomme olivat kultatulessa ja olisivat tahtoneet sanoa toisilleen
rakastan niin,
eikä sitä voi toistaa.

Tatuoin
sen
kun näin ensi kertaa suuren kaupungin illan pimeässä virrassa kylpevänä,
hyttysten muinaisen tanssin näkymättömässä kesäyössä,
tuulessa hymisevät, nauravat pyykit,
vanhempien hellät kädenselät pienokaisten poskella,

lokkien huudot,
joista olen ollut varma että ne kertovat jotain ihan muuta,
sen,
miten äiti katsoi lastaan ensimmäistä kertaa,
,
sen kun ahdistuneena revin kaiken minkä
kirjoitin,
sen kun seisoin alastomana, tanssivana
sateessa,
,
silloin,
kun en vielä tiennyt,
tunsin,
tunsin,
,
tunsin.
Sateen viileyden, kirkkauden, lämmön, miljoonat kuiskivat huulet
tatuoin
,
meren sameuden ja suolan,
saariston seireenien salaisen suojeluksen,
ulapan
harmaat, hiljaiset
siivet.

Jouni Sirkiä
13.6.2018